Leimaus-leiri on 8-18 -vuotiaiden suunnistuksesta kiinnostuneiden lasten ja nuorten suurtapahtuma. Tänä vuonna leiri järjestetään 3.- 6.6. Lapin Urheiluopistolla Rovaniemellä.
Kevätleirin rakenne muutettiin hämeessä vallitsevien hyvien olosuhteiden vuoksi. Teemme leiriviikonlopun taitoharjoitukset kotileirinä Nokialta käsin.
Leiri on tarkoitettu lähinnä suoraa suunnistaville nuorille. Mukaan voi lähteä myös TR-suunnistajat jotka onnistuvat jo suunnistamaan myös suoria ratoja. Myös halukkaat aikuiset voivat lähteä mukaanleirille. Ilmoittautumiset 6.4.2014 mennessä tekstiviestillä 045-1235984 tai sähköpostilla pirjo.h.aalto@gmail.com
Sunnuntaina 26.1. vietetään liikuntatapahtumaa seuramaja RaNtalassa Alisella, alkaen klo 11.00. Luvassa erityisohjelmaa! Mukaan luistimet ja maila, nastalenkkaritkin voi ottaa mukaan. Jäälle on ajettu hiihtolatu, joten myös hiihtämään pääsee. Luistelusuksilla meno on hitaan puoleista, koska jäällä on vähän lunta, mutta hyvän treenin saa. Myös retkiluistinbaana löytyy. Mukaan mehua ja evästä joita voi nautiskella tauolla nuotion ääressä, ..niin ja tärkeintä eli URHEILUMIELTÄ.
Sunnuntaina 12.1. Alisen uimarannan P-paikalta. Lähtö klo 11.00.
Pikkupakkasta on luvattu ja vähän luntakin, jalkaan lämpimät jalkineet. Kävelysauvatkin voi ottaa mukaan jos omistaa. Vaelluksen pituus 1.5 - 2h. Mukaan vanha kartta Porintien pohjoispuolelta, jos ei löydy niin ei haittaa, +karttamuovi ja kompassi.
Vaellus su 8.12. klo 11.00 Pinsiöntieltä. Säänmukainen vaatetus, pakkasta on luvattu, joten kerroksia vaatetukseen. Jalkaan lämpöiset vedenpitävät jalkineet. Ryhmät 1.5h ja 2h. Mukaan vanha kartta Porintien pohjoispuolelta, jos ei löydy niin ei haittaa, +karttamuovi ja kompassi.